2017

Kari Sajavaaran rahasto myönsi tunnustuspalkintoja
Palkinnot myönnettiin ansiokkaasta soveltavan kielentutkimuksen alan väitöskirjasta Ilmari Ivaskalle ja Toisto-menetelmän kehittäjille yhteiskunnallisesti vaikuttavasta työstä, jota työryhmä on tehnyt on tehnyt Suomen kieli sanoo Tervetuloa! - hankkeessa. Palkinnot jaettiin seitsemännellä Kari Sajavaara muistoluennolla 20.1.2017.
Vuosijuhlassa palkittiin ansioituneita yliopistolaisia
Tunnustusta saivat Matti Jalasvuori, Juha Hulmi, Jukka Louhivuori, Kalervo Ilmanen, Juho Honkasilta ja Tommi Mäkinen. Jyväskylän yliopisto vietti perinteistä vuosijuhlaa 8.3.2017.
Tutkijoiden yö-tiedetapahtuman järjestäjille tiedeviestintäpalkinto
Jyväskylän yliopistosäätiön palkitsi 2016-2017 tiedeviestintäteosta fysiikan yliopistontutkijat Janne Pakarisen ja Philippos Papadakiksen. Janne Pakarinen koordinoi Tutkijoiden yö-tapahtumaa kansallisesti. Philippos Papadakis huolehti järjestelyistä Jyväskylässä. Tapahtumassa olivat mukana lähes kaikki suomen yliopistot ja useita tutkimuslaitoksia. Palkinto jaettiin ensimmäistä kertaa Yliopistopäivien yhteydessä 27.10.2017.
Yhteisöllisyyden rakentamisesta muistettiin
Yliopiston henkilökunnan kuusijuhlassa, 14.12., jaettiin toista kertaa Yhteisöllisyyden rakentaja - palkintoja. Palkintojen avulla halutaan nostaa esiin yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia tukevia toimintatapoja. 2017 palkittiin Aktivoi-hanke ja sen henkilökunta, Kulttuuritoimikunta, Anna Kyyppö, Arto Lassila, Terhi Paakkinen, Eeva Pöykkö, Tuija Ukskoski ja Universtaan Laulu-henkilökuntakuoro. Ylhäällä uutisessa lisää Terhi Paakkisen yhteisöllisestä teosta.
Toimintakertomus vuodelta 2017
Toimintakertomuksemme löytyy nyt myös nettisivuiltamme. Käy tutustumassa tapahtumiimme ja tunnuslukuihimme vuodelta 2017.
Yhteystiedot

Jyväskylän yliopistosäätiö


c/o asiamies Minna Nirkkonen
Tähkäpolku 2 B

40270 Palokka
 


Säätiön asiamies

Asiamies Minna Nirkkonen
Minna Nirkkonen
puh. 040 709 2883